Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistiinpanot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistiinpanot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Asiakaskierto ja myymälän layout

Asiakaskierrolla tarkoitetaan reittiä, jonka asiakas kulkee myymälässä.

Reitin pitäisi olla selkeä, helppokulkuinen ja loogisesti etenevä. Reitti jakautuu Pääkäytävään ja sivukäytäviin. Käytävien tulee olla tarpeeksi leveitä jotta liikkeeseen ei syntyisi tukoksia, kuitenkin niin, että myymälän tila käytetään mahdollisimman efektiivisesti hyväksi. Sivukäytävillä ei liikuta yhtä paljon kuin pääkäytävällä, joten ne voivat olla hieman kapeempia. Mitä suurenmpi liike on kyseessä, ja mitä enemmän asiakkaita siellä on, sitä leveempiä kulkureittejen tulee olla.

Myymälöiden layout mallit

  • Grid
  • Loop
  • Free flow
  • Forced path
  • Spine

Näiden lisäksi on myös olemassa muita layout malleja, mutta nämä ovat tyypillisimmät.


Grid


  • Seiniä kiertää hyllysarjat
  • Keskilattialla samankokoiset ja samansuuntaiset hyllysarjat
  • Hyödyntää maksimaalisesti myymälätilan
  • Hyvä rakenne jos myymälässä on hyvin erilaisia osastoja (rakennustarvikkeet, vaatteet, ruoka jne)
  • Kannustaa tehokkaaseen ostamiseen
  • Ei innosta olemaan myymälässä pidempään, yksinkertainen
  • Vaikea koristella



Loop


  • Kalusteet seinänvieruksella
  • Kiertosuunta oikealle on luonnollisempi
  • Ohjattu kierto
  • Keskellä tiheä saareke
  • Tuotteiden tulee olla loogisessa järjestyksessä, käyttöyhteystuotteet vierekkäin
  • Muutosta myymälään voi tehdä vain tuotteiden järjestystä muuttamalla



Free flow


  • Soveltuu pienille myymälöille joissa suppea valikoima
  • Myymäläkalusteiden ei tarvitse olla samanmallisia
  • Asiakkaalla on rauha tehdä ostoksensa
  • Ei selkeää kiertosuuntaa
  • Liikkeen viihtyvyys hyvä
  • Helppo luoda erilaisia esillepanoja
  • Hankalampi siivota
  • Mahdollistaa asiattoman oleskelun



Forced path


  • Ikea layout
  • Tiukasti kontrolloitu asiakaskierto
  • Suuri osa ajasta vietetään showroomeissa, joissa tuotteita käytetty esillepanossa
  • Toistuvat myyntipaikat, sama tuote useassa paikassa asiakkaalle esillä - aiheuttaa useampia impulssiostoksia
  • Asiakas ei voi kävellä myymälän läpi ostamatta mitään
  • Asiakkaan "täytyy" viettää aikaa myymälässä



Spine

Spine-layoutissa yhdistyy grid, loop ja free flow
Asiakkaalla on kaksi kulkusuuntaa
Osastojen erot ilmaistaan pintamateriaalien vaihdolla
Käytävää voi toisinaan olla vaikea hahmottaa


tiistai 7. huhtikuuta 2020

Kuvien lisääminen ja tallentaminen Lightroomiin

Import

Kuvien lisääminen Lightroomiin tapahtuu Library-välilehdellä Import-painikkeen avulla.  Import painike löytyy ruudun vasemmasta alakulmasta.



Import-painike avaa Select a source -ikkunan jossa sinua pyydetään valitsemaan lähde kuvillesi. Valitse ruudun vasemmalla laidalla olevasta kansioluettelosta kansio, mistä haluat että kuvat tuodaan.



Valitse haluamasi kuvat Lightroomiin tuotavaksi.


Export

Kun olet muokannut kuvasi valmiiksi ja haluat tallentaa ne Lightroomista täytyy siirtyä taas Library-välilehdelle. Valitse sivun alareunasta kuvat jotka haluat tallentaa ja paina sitten Export.



Valitse kansio mihin haluat, että kuva tallennetaan ja nimeä kuva.
Lopuksi paina Export niin kuvat tallentuvat valitsemaasi kansioon.

Histogram | Lightroom

Histogram löytyy Lightroomin Develop-välilehdeltä oikeasta laidasta. Käyrät kertovat kuvan valotuksesta. Tasapainoisessa kuvassa käyrät ovat korkeimmillaan keskellä ruutua. Jos kuvassa on paljon mustaa ja varjoja käyrät painottuvat vasemmalle, ja jos kuvassa on paljon valoa ja valkoista käyrät painottuvat oikeaan laitaan.


Aloita klikkaamalla Histogramin yläkulmissa olevat kolmiot aktiiviseksi .
Vasemmanpuoleinen on Shadow Clipping, ja se kertoo missä kohdissa kuvan mustat palaa puhki värittämällä ne sinisellä.
Oikeanpuoleinen taas on Light Clipping, ja se kertoo missä kohdissa kuvan valkoiset palaa puhki värittämällä ne punaisella.



Histogramin käyrät jakautuvat viiteen eri osioon: Blacks, Shadows, Exposure, Highlights ja Whites.
Kuvan valotusta voi säätää muuttamalla käyriä. Siirtämällä hiirtä Histogram-ruudun yllä osiot näkyvät vaaleampana alueena ja ruudun alla kerrotaan mistä käyrästä on kyse. Käyriä voi muuttaa hiirellä vetämällä.
Katso Shadow Clippingin ja Light Clippingin avulla, että kuvan mustat ja valkoiset ei pala puhki.



Blacks - Mustia voi säätää mustemmaksi tai vaaleammaksi
Shadows - Varjojen, eli kuvan tummien osien tummuudet säätö
Exposure - Tästä säädetään koko kuvan yleisvalotusta
Highlights - Kuvan vaaleiden osien säätö
Whites - Kuvan valkoisten säätö

Kaikkia samoja voi myös säätää Basic-valikosta, mutta käyrien säätö Histogramin avulla on paljon hienovaraisempaa.


White Balance | Lightroom

White Balance, on työkalu jota käytetään muuttamaan kuvan valkotasapainoa. Kuvaustilanteen valonlähteestä riippuen, kuvan läpötilaa voi joutua muuttamaan. Esimerkiksi hehkulapun valossa kuvatut kuvat näyttävät keltaisilta, sillä lamppujen valo on kellertävää.

Jos käytössääsi on harmaakortti, voit klikkaamalla pipettiä saada käytöön White Balance Selector:in, jolla voit valita mistä kohtaa kuvastasi valkotasapaino valitaan. Muutoin kuvien valkotasapaino täytyy arvioida silmämittaisesti.



Kuvan lämpötilaa voi säätää Temp-säädön avulla. Tempillä voi lisätä sinisyyttä tai keltaisuutta kuvaan.



Joidenkin loisteputkien valo voi olla vihertävää, jolloin kuvan vihreyttä voi vähentää Tint-säädön avulla.
Kaksoisklikkaamalla Tint tai Temp säätimen nimen kohdalta säädön saa nollattua alkuperäisiin asetuksiin.


maanantai 6. huhtikuuta 2020

Seinäesillepanot muistiinpanot

Myymälässä on kohtaamisjärjestys, eli missä järjestyksessä asiakas kohtaa tuotteet liikkeessä. Kohtaamisjärjestys syntyy johdonmukaisesti suunnitellusta kulkureitistä myymälässä.

1. Etutila

Myymälän etutilaan, eli lähelle sisäänkäyntiä, laitetaan uutuudet, ajankohtaiset tuotteet ja mahdolliset kampanjatuotteet

2. Keskitila

Keskitilaan tulee myymälän perusvalikoima.

3. Seinustat

Myymälän seinustoille tulee näyttäviä seinäesillepanoja joilla houkutellaan asiakas osaston perälle. Keskityn tässä postauksessa näihin seinäesillepanoihin.




Seinäesillepanot

Kuinka tehdään näyttävä seinäesillepano? Mitä asioita kannattaa miettiä seinäesillepanoa suunniteltaessa? 
Seinäesillepanojen suunnittelussa käytetään hyllykarttaa. Hyllykartasta ilmenee mihin tuotteet sijoitetaan. 

Korkeus

Paras myyntikorkeus on suunnilleen silmänkorkeudella, eli 120 cm -180 cm lattiasta. 80 cm - 120 cm korkeus on keskinkertaisesti myyvä, kun taas alle 80 cm korkeus on hitaasti myyvä. Hitaimmin myyvä korkeus on yli 180 cm korkeudella lattiasta. 
Alinta tilaa voi käyttää tuotteiden varastoimiseen (esim varastolaatiokko) ja ylätiloja käytetään usein visuaaliseen markkinointiin. Ylhäällä voi olla fiiliskuvia tai tietoja tuotteesta, kampanjoista tai hinnoista.



Ryhmittely

Myymälän esillepanoa ryhmitellään horisontaali- ja vertikaaliesillepanoilla. Saman kaltaiset tuotteet on hyvä ryhmitellä yhteen. Usein tuotteista voi olla tarjolla eri värejä ja eri kokoja. Tässä tapauksessa samanlaiset, mutta eri kokoiset tuotteet voisi ryhmitellä vertikaalisesti yhteen niin että pienemmät koot ovat ylempänä ja suuremmat koot alempana. Jos tuotteesta on myös eri värejä, värivihtoehdot tulisivat vierekkäin niin, että saman kokoiset ovat samalla korkeudella.
Ryhmittelyä selkeyttää myös jos hyllytasot ovat samalla korkeudella.

Lukusuunta

Länsimainen lukusuunta on vasemmasta oikeaan ja ylhäältä alas, ja katseemme lukee usein tekstin lisäksi myös kuvia ja tiloja samoja kaavoja käyttäen. 
Etunäytössä suuremmat koot takana, ja sivunäytössä koot pienemmästä suurempaan vasemmalta oikealle.

Värit

Saman sarjan eri värit tulisi olla lähekkäin esillepanossa kuitenkin välttäen samojen tai hyvin läheisten värien asettamista aivan vierekkäin. Jos värit ovat liian läheiset, ne syövät toisiaan, ja kumpikaan ei nouse esille.
Seinäesillepanoon voi valita muutaman yhteensopivan värin ja muodostaen esimerkiksi värien kolmisoinnun.



First In, First Out

First In, First Out -periaate, tai FIFO, on varsinkin elintarvikekaupoissa käytössä oleva tapa hyllytykseen. Uudet tuoreet tuotteet laitetaan hyllyllä taaimmaisiksi, jotta vanhemmat ostettaisiin pois ensin ja mikään ei pääsisi vanhenemaan.

Valaistus

Keskilattiaesillepanoissa paras valo on spotti, mutta seinäesillepanoissa spotti on liian kapeasti kohdistuva valo. "Seinänpesijä" -valot valisevat koko seinän tasaisesti, tai seinän voi valaista hyllykohtaisesti lisäämällä hyllyn yläreunaan valo

Suunnittelemani seinäesillepano pyyhkeille


keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Teoria muistiinpanot

Kuva-ala

Kuvassa näkyvä alue.
Huomioi koko kuva-ala! Kaikella kuvassa näkyvällä on merkitys. Mitkä ovat kuvan pääelementit, eli mitkä esineet tai alueet hallitsevat kuvaa?
Tyhjä tila kuvassa korostaa kohdetta, lisää ilmavuutta ja antaa katseelle tilaa.


Kuvan lukusuunta

Länsimaissa tekstiä luetaan vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, ja luemme helposti myös kuvia samalla tavalla. Katse kiinnittyy kuitenkin usein ensin suurimpaan tai muuten eniten huomiota herättävään elementtiin kuva-alalla. Linjoilla kuvassa voi ohjata katsetta.


Katkaistu kompositio

Katkaistu kompositio tai tiukka rajaus tarkoittaa valokuvauksessa, että jokin elementti jää puoliksi tai osittain kuvan ulkopuolelle. Kaikkea ei tarvitse aina näyttää kokonaan kuvassa, ihmisen aivot osaa täydentää puuttuvat palat.





Kolmanneksen sääntö

Kolmannessäännössä kuva-ala jaetaan yhdeksään yhtä suureen osaan kahdella pystysuuntaisella, ja kahdella vaakasuuntaisella viivalla. Kuvan pääelementit kuuluu sijoittaa viivojen leikkauskohtiin. Kolmannessääntö tuo jännitettä tai mielenkiintoa kuvaan.


Kultainen leikkaus

Kultainen leikkaus on suhde joka saadaan, kun viiva jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Suhde on noin 1 : 0,618 ja se merkitään usein kreikkalaisella kirjaimella fii (Φ tai φ).

Kultaisen leikkauksen suhdetta noudattavat muodot koetaan usein esteettisesti miellyttävänä. Niitä esiintyy paljon taiteessa ja arkkitehtuurissa, mutta myös luonnossa kasvien rakenteissa.



Fibonaccin lukujono

Fibonaccin lukujonossa luvut ovat kahden edelliseen summa. Kaksi ensimmäistä lukua jonossa ovat 1 ja 1, joten kolmas on 2 (1 + 1 = 2), neljäs on 3 (1 + 2 = 3), viides on 5 (2 + 3 = 5) jne.

Lukujen suhteet toisiinsa ovat kultaisen leikkauksen mukaiset.


Vitruviuksen mies

Vitruviuksen mies on Leonardo da Vincin piirustus roomalaisesta arkkitehdistä nimeltä Vitruvius. Kuvan tarkoitus on havainnollistaa ihmisen mittasuhteita.




Kuvasuhde

Kuvasuhde on kuvan leveyden suhde kuvan korkeuteen. Kuvaa tehtäessä on tiedettävä mikä kuvasuhteen tulisi olla. Minkä kokoiselle näytölle materiaali on tarkoitettu?

Valokuvauksessa kannattaa myös miettiä kuvasuhdetta, että jos kuvasuhteen tulisi olla 1:1, eli neliö, mahtuuko kuvattava kohde neliöön eikä jää kuva-alan ulkopuolelle.


Ilmaperspektiivi

Ilmaperspektiivi on syvyysvaikutelma jonka voi luoda kaksiulotteiseen kuvaan käyttämällä värejä oikein. Mitä kauempana jokin on katsojasta, sitä vaaleampi se on. Katsojan ja vuorten välissä oleva ilma saa kauempana olevat vuoret näyttämään vaaleammilta, sinertäviltä ja epäteräviltä.








Arvoperspektiivi

Mitä tärkeämpi jokin elementti on, sitä suurempana se kuvastetaan. Arvoperspektiivia käytetään esim joissakin historiallisissa taidetyyleissä. Lasten kuvissa voi usein myös havaita arvoperspektiiviä, heidän kuvissa mittakaava toimii eri tavalla: heille tärkein kuvassa on suurimpana.


Semiotiikka

Merkkioppi joka tutkii merkkien tarkoitusta ja käyttöä eri tilanteissa.
Omena voi esimerkiksi viitata syksyyn, jouluun, leipomiseen tai koulunkäyntiin yhteydestä riippuen.