Sivut

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kukkia koristeeksi

Perjantaina Ecolocalilla kävi kuvaaja ottamassa kuvia myymälästä.  Olimme edellisenä päivänä hakeneet Piia Jaalan kukkakaupasta myymälään kukkia koristeeksi. Kassalle tuli pieni kimppu, pääkulkuväylän varrella olevalle Terraviivan pöydälle tuli suuri kimppu ja otimme myös muutamia hennompia kukkia lastenosastolle.








Joulukoristelu



Jouluun valmistautuminen alkoi Ecolocalissa ikkunanpesulla. Pesin Kaupan etuosan ikkunoita muutaman iltapäivän verran. Ikkunoihin oli sitten tarkoitus ripustaa joulutähtiä.

Kolme tähteä tuli ikkunoihin, loput ripustettiin esillepanopöytien yläpuolelle, yksi lastenvaateosastolle ja kolme viimeistä kassan taakse. Joulutähtien ripustaminen oli aikamoista A-rapuilla kiipeilemistä, jatkojohtojen virittämistä ja vaati paljon hienosäätöä, että tähdet pysyivät siinä asennossa mihin ne haluttiin.






























Sain myös asentaa jouluvaloja second handin puolelle, koristella männynoksilla ja suunnitella jouluikkunan.

Ecolocalilla oli näyteikkunassa jo valmiiksi pieniä kuusia ja esillepanohylly jossa oli ollut esillä kasvomaskeja ja lasten myssyjä. Jouluikkunaa varten löysimme valkoisia korokkeita joista muodostui hauskan näköinen lumiukko.

Esillepanohyllyn ylimmälle tasolla ripustin hiusdonitseja metalliseen kuuseen. Kasvomaskit haluttiin pitää ikkunassa, sillä ne myyvät hyvin ja ovat usein houkute astua sisään myymälään. 

Hyllyn keskimmäiselle tasolle tein asetelman Paratiisipajan kynttilöitä ja Terraviivan laattoja käyttäen. Laattoja pinoamalla sai pieniä korkeuseroja aikaiseksi asetelmassa.

Alimmalle hyllylle askartelin paketteja tyhjistä pahvilaatikoista.




Esillepanoja Ecolocalilla


Olen työssäoppimisjakson aikana saanut tehdä erilaisia esillepanoja Ecolocalilla. Tässä kuvia muutamista.






Yksi ekoista esillepanoistani. Oksassa roikkui aiemmin hiusdonitseja, mutta päivien pimetessä ja heijastinsesongin alkaessa haluttiin heijastimet esille näkyvään paikkaan.






Korupöytä sai väistää tieltä ja yhdistyä heijastinpöydän kanssa kun kauppaan tuli Elma B:n hunajia myyntiin. Heijastinten kanssa pöytää jakaneet hiusdonitsit laitettiin koreihin.






Elma B:n hunajat ja luonnonkosmetiikka saivat ihan oman pöydän. Maustettujen hunajien koristeeksi kävin hankkimassa niiden ainesosia. Inkiväärihunajalle inkiväärinpala, karpalohunajalle kuivattuja karpaloita jne.


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Rutiineja myymälätyössä

Myymälän pyörittämisessä on tiettyjä toistuvia rutiineja. Joitakin asioita tehdään joka päivä, kun taas toisia viikottain, tai tarpeen vaatiessa. Olen saanut olla mukana myymälän arkipäivässä ja toteuttamassa näitä rutiineja.





Jokapäiväiset rutiinit

  • Kaupan avaaminen
  • Ohjelmien käynnistys
  • Standit ulos
  • Online tilausten käsittely
  • Tilausten pakkaaminen ja lähettäminen
  • Hyllyjen täydennys
  • Järjestyksen ylläpito liikkeessä
  • Siisteyden ylläpito
  • Tilausten postittaminen
  • Standit sisään
  • Kaupan sulkeminen


Muut rutiinit

  • Instagram story-postaukset (muutama kerta viikosssa)
  • Pölyn pyyhkiminen (muutama kerta viikossa)
  • Suuremmat tilaukset viedään Postin automaattiin (viikottain)
  • Materiaalejen ja pakkausmateriaalin tilaaminen (varastojen hiipuessa)
  • Verkkokaupan ylläpito
  • Sesonkien seuraaminen (jouluvalojen ripustukset jne)


lauantai 14. marraskuuta 2020

Ecolocal Market



Pari viikkoa sitten minulla alkoi toinen syksyn työssäoppimisjaksoista, tällä kertaa harjoittelupaikkani on Ecolocal Market. Ecolocal on ekologinen lifestyle-myymälä, joka sijaitsee Forum-korttelissa Turun keskustassa.

Myymälässä on myynnissä vaatteita, asusteita ja sisustustuotteita paikallisilta brändeiltä, ja lisäksi myynnissä on uusia innovatiivisia designtuotteita muualta maailmalta. Valikoimaan kuuluu mm. Terraviivan, Paratiisipajan, Gullkronan sekä Design for Finlandin tuotteita. Pysyvästi valikoimaan kuuluu Punainen Norsu, vaatelainaamo Vaatepuu sekä Second Hand.

Punainen Norsu on ekologinen turkulainen vaatemerkki ja Norsun ompelimo toimii Ecolocal Marketin yhteydessä. Suurin osa Punaisen Norsun vaatteista on tehty ylijäämäkankaista, tai Suomessa valmistetusta merinovillakankaasta.

Vaatelainaamo Vaatepuu on meidän "yhteinen vaatekaappi". Vatepuuhun myydään puolen vuoden jäsenyyksiä, jolloin vaatelainaamosta voi tietyin väliajoin käydä lainaamassa vaatteita. Myös kertalainan tekeminen on mahdollista. 

Ecolocal Marketin Second Hand toimii kuten monet muut Second Hand liikkeet, eli asiakkaat voivat tuoda omia vaatteitaan meille myyntiin. Toisin kuin useissa muissa Second Handeissa, emme myy tankopaikkoja, vaan myyntijakson hinta riippuu myytävien tuotteiden määrästä. 


tiistai 6. lokakuuta 2020

Visualistina Ekotorilla






Ekotorilla ei ole nimettyä visualistia, joten sovin työnkuvastani ohjaajani, markkinointivastaavan, kanssa. Hän antaa minulle aiheita Instagram kuville (viimeksi esim puhuimme, että voisin ottaa sadonkorjuuaiheisia kuvia) ja ehdottaa esillepanoideoita joita voisin yrittää toteuttaa. Muutoin olen saanut aika vapaat kädet toteuttaa omia ideoita esillepanoissa, somistuksissa ja kuvien ottamisessa.

Olen myös ottanut tuoteryhmäkuvia Ekotorin kotisivuille sekä Rautakadun, että Rieskalähteentien Ekotorilla. Viime viikolla olin muutaman päivän Rieskalähteentiellä tekemässä somistuksia.

Päiväni Ekotorilla vaihtelevat hyvin paljon. Jos haluan ottaa kuvia, yritän tehdä sen aamupäivän aikana, sillä asiakkaita on silloin vähemmän. Joinakin päivinä päivitän esillepanoja, toisina otan kuvia Instagramiin. Iltapäivisin järjestelen liikkeessä ja palvelen asiakkaita tarpeen mukaan. Tekemistä on niin paljon kuin itse jaksaa ja haluaa tehdä, sillä uutta tavaraa tulee lähes joka päivä, ja tavaroiden järjestystä pitää ylläpitää vähän koko ajan jos haluaa järjestyksen pysyvän.



Myymälän pohjapiirros





Esillepanoalueet

  1. Sisääntulo
  2. Lukunurkkaus
  3. Pieni pöytäesillepano
  4. Pöytäesillepanot
  5. Sohvaryhmä


Esillepanot


Myymälässä oli muutama esillepanoalue, joita myyjät olivat ylläpitäneet: lukunurkkaus ja kaksi pöytäesillepanoa. Lisäsin myös muutaman esillepanoalueen joita olen itse ylläpitänyt ja vaihtanut tarpeen tullen.

Koska Ekotori on kierrätyskeskus meillä ei varsinaisesti ole montaa samaa mitään tuotetta, joten jos joku ostaa esillepanosta esim nojatuolin (mikä tietenkin on esillepanon tarkoitus), toista samanlaista tuolia ei ole myynnissä ja usein on helpompi uusia koko esillepano, kuin yrittää löytää toinen tuote korvaamaan myyty.

Esillepanot auttavat asiakkaita näkemään yksittäiset tuotteet paremmin. Pyrin esillepanoa tehdessäni nostamaan esiin ne tuotteet jotka luulen myyvän parhaiten, tai jotka haluan nostaa esille muiden joukosta. Olen myös yrittänyt pohtia kuinka tavaraa voisi käyttää uusilla tavoilla.



Sisääntuloalue

Tein ohjaajan pyynnöstä esillepanon Ekotorin sisääntuloalueelle. Esillepanossa oli puutarhan tai parvekkeen "levähdyspaikka" jossa oli tuoli, pieni sivupöytä ja somisteena juomalasit ja mehupullo, ja myöhemmin lyhty. Alue jouduttiin siirtämään rakennustöiden takia joksikin aikaa, ja nyt puutarhanhoito ei enää ole kovin ajankohtainen teema esillepanolle. Seuraava esillepano voisi olla esim "glögihetki parvekkeella".








Lukunurkkaus

Lukunurkkauksen ohjeistus on, että nurkkaukseen tulee nojatuoli, sivupöytä, lamppu, pieni matto ja jokin yksityiskohta/somistus pöydälle. Olen uudistanut lukunurkkauksen kun jokin esillepanon osista on myyty. 
Somisteina pöydän päällä olen käyttänyt lähinn kirjaa ja kahvikuppia, mutta myös esim kelloa, maljakkoa tai kynttelikköä.


Ennen ja jälkeen





Pieni pöytäesillepano

Tässä kohtaa on ollut aiemmin erilaisia pienen pöydän tai tuolin päälle tehtyjä esillepanoja. Tein ensin koulun alku - teemaisen esillepanon ja myöhemmin toisen etätyö-teemalla. Päätin kumminkin jossakin vaiheessa siirtyä helpommin uudistettavaan malliin. Enää en vaihda koko esillepanoaluetta, vaan löysin pienen puolipyöreän pöydän joka nyt on kiinteä osa esillepanoa (kunnes se myydään) ja vaihdan pelkästään mitä pöydän päällä on esillä. Lisäsin pöydän viereen myös tuolin, jonka päälle laitoin esille peltirasioita.
Pyrin vaihtamaan esillepanoa mahdollisimman usein, lähes päivittäin. Ensin ajatukseni oli uusia pöydän esillepano joka päivä, inspiraationa kansainväliset teemapäivät ja muut merkkipäivät. Esim Turun päiväksi löysin tuomiokirkkoaiheisen taulun ja laitoin sille kaveriksi väriin sopivat kupit. Teemapäiväideaa on kuitenkin hankala toteuttaa joka päivä; jos keksin jotakin päivään sopivaa käytän sitä, muulloin keksin jotakin muuta.
Jos myymälään tulevan uuden tavaran joukosta löytyy jotakin hyvän näköistä tai hauskaa olen laittanut sellaiset esille tähän.





Pöytäesillepanot

Pöytäesillepanot olen toteuttanut päättämällä ensin teeman ja löytämällä teemaan sopivaa tavaraa pöydälle. Muut työntekijät ovat välillä ehdotelleet esillepanoille teemoja, ja välillä myös auttaneet esillepanojen kokoamisessa.

Muutama viikko sitten meillä oli kirja-ale, jonka ajaksi vaihdoin toisen pöytäesillepanon kirjapöydäksi. 

Pöytäesillepanojen suunnittelussa hankalinta mielestäni on ollut valita sopiva määrä tavaraa esillepanoon. Pöydästä tulee helposti liian tyhjän tai liian täyden näköinen. Myös sommittelu on ollut hankalaa, mutta tunnen, että olen parantunut siinä ja alkanut oppia näkemään mikä toimii ja mikä ei.









Sohvaryhmä

Sohvaosaston esillepanoalue oli minun ideani harjoittelujakson alussa. Sohvaosastolla oli tilaa esillepanoalueelle, ja koska minulle oli annettu vapaat kädet tehdä mitä parhaaksi näen, päätin elävöittää tätä myymälän osaa esillepanoalueella.

Esillepanossa on ollut elementteinä sohva, sohvapöytä, nojatuoli tai rahi ja pieni somistus sohvapöydällä. Samoin kuten lukunurkkauksessa, esillepano on uusittu kun jokin sen osista on myyty. Välillä sohvaesillepanon yhteydessä on ollut Ekotorin esitteitä tarjolla asiakkaille.










Työssäoppimisjakso Ekotorilla




Visualistiopintoihini kuuluu olennaisena osana työssäoppimisjaksot, joista minulla on kaksi ensimmäistä nyt syksyllä. Ensimmäinen jakso on kohta ehtinyt hurahtaa ohi kokonaan. Jakso alkoi elokuussa ja jatkuu lokakuun puoleenväliin saakka. Syysloman jälkeen alkaa seuraava jakso, joka jatkuu aina jouluun saakka.

Ensimmäisen jakson työssäoppimispaikkani on Turun Ekotori. Ekotori on kierrätyskeskus, joka vastaanottaa käytettyä tavaraa ja myy sitä uudelleenkäyttöön. Turun Ekotorin toiminnasta vastaa Kestävän Kehityksen Yhdistys ry. Kierrätyksen ja kestävän kehityksen edistämisen lisäksi Ekotori on myös merkittävä työllistäjä.

Ekotorin suurin kohderyhmä on opiskelijat, ja opiskelijakortilla saa -20% alennusta kaikista yli viiden euron ostoksista. Myymälässä käy myös paljon muita asiakkaita, mutta markkinointi on suunnattu lähinnä opiskelijoille. 







Kierrätys

Ekotori on ollut minulle mieluisa työharjoittelupaikka, sillä kierrätys ja kestävä kehitys ovat minulle tärkeitä aiheita. Ekotorilla kierrätys on jatkuvasti ajankohtainen aihe, sillä kaikki myymälässä myytävänä oleva on jo ainakin kerran käytetty.

Ekotorin toiminta säästää luonnonvaroja ja auttaa hillitsemään hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi kaikki syntyvä jäte lajitellaan mahdollisimman hyvin. Ekotori ei vastaanota huonekaluja purettavaksi tai muuta viallista tavaraa, mutta kaikkea ei tietenkään voi huomata tavaraa vastaanottaessa. Sähkölaitteet testataan ennen myyntiin menoa, ja kaiken tavaran kunto tarkastetaan hinnoitteluvaiheessa.

Huonekalut jotka eivät kelpaa myyntiin puretaan palasiksi ja materiaalit lajitellaan mahdollisuuksien mukaan. Myös rikkinäiset astiat, lasi, metalli, porsliini, vialliset sähkölaitteet ja muut jätteet joita myymälässä syntyy lajitellaan huolellisesti kierrätykseen. Taukotilassakin on polttokelpoisen jätteen lisäksi mahdollista kierrättää pahvi, metalli, lasi ja muovi.







Työnkuva 

Tehtäväni myymälässä on toimia asiakasneuvojana ja auttaa ja opastaa asiakkaita. Tärkeintä Ekotorilla ei ole myynti, vaan hyvä asiakaspalvelu. Muut asiakasneuvojat ovat töissä aamu- ja iltavuorossa, minä taas olen joka päivä samat ajat ja saan siis olla kummankin vuoron kanssa vuoroviikottain.

Eniten olen tekemisissä muiden asiakasneuvojien ja kassahenkilöiden kanssa, mutta ajoittain olen tekemisissä myös varastotyöntekijöiden, siistijöiden ja sähköpuolen kanssa. 

Myyntityön lisäksi myymäläpuolen työntekijät laittavat hinnoittelusta tulevan uuden tavaran paikoilleen ja ylläpitävät yleistä järjestystä myymälässä. Saan myös tehdä sommitteluja ja pieniä esillepanoja myymälässä, ja ottaa kuvia Ekotorin Instagramiin. Olen myös ottanut tuotevalikoimakuvia Ekotorin kotisivuille sekä Rautakadun (jossa olen pääasiallisesti), että Rieskalähteentien Ekotorilla.










Entä miten korona vaikuttaa arkeen Ekotorilla?

Kaikkia Ekotorin työntekijöitä kannustetaan käyttämään maskia tai visiiriä, etenkin kun ollaan tekemisissä asiakkaiden kanssa. Ekotori kannustaa myös työntekijöitään käyttämään maskia myymälän ulkopuolella, etenkin joukkoliikenteessä. Elokuussa Ekotori jakoi kaikille työntekijöilleen käsidesit, maskit ja niiden pesuaineet ja -ohjeet.


perjantai 29. toukokuuta 2020

Graafinen suunnittelu Cleo Kesätyö | Näyttö

Asiakas

Ystäväni Henrika Biström otti minuun yhteyttä huhtikuussa, ja kysyi haluaisinko tehdä Cleo Kesätyöt yritykselle flyerit. Cleo Kesätyöt on Henrikan ja hänen äitinsä Cecilia Åkerlund-Biströmin pyörittämä yritys, joka auttaa nuoria Siuntiolaisia ensimmäisen työkokemuksen saamisessa.

Cleo Kesätyöt on Siuntiossa toimiva yritys jonka tarkoituksena on antaa nuorille kesätöitä. Yksityiset henkilöt ja yritykset voivat ostaa palveluja kuten ruohonleikkuuta tai ikkunoiden pesua ja samalla auttaa nuoria ansaitsemaan omaa rahaa ja saamaan työkokemusta.









Toimeksianto

Asiakas halusi A5-kokoisen flyerin joka olisi kaksikielinen niin, että sama info olisi tarjolla flyerin eri puolilla ruotsiksi ja suomeksi. Lisäksi asiakas toivoi facebook mainosta.

Cleolla oli ennestään flyeri muutaman vuoden takaa. Toiveena oli uudistaa flyeri ja päivittää muutamat tekstit. Toivottiin myös, että flyerissa olisi enemmän valkoista taustaa kuin edellisessä. Sain entiset flyerit, yrityksen logot sekä flyeriin tulevat tekstit sähköpostitse.























Aikataulu

Näyttöni arviointiajaksi sovittiin tiistai 26.5, mutta koska minulla on samaan aikaan ollut kuvausjärjestelyjen näyttötyö tehtävänä jouduin siirtämään arvioinnin perjantaille.
Sain toimeksiannon jo huhtikuussa, mutta päätin vasta toukokuun alussa tehdä tästä työstä graafisen suunnittelun näyttötyöni. 
Koska en aluksi ollut suunnitellut tehdä graafista työtä näyttötyönani, en myöskään aikatauluttanut tekemistäni enkä pitänyt kirjaa työn etenemisestä projektin alkuvaiheissa. Aikatauluttaminen nyt muutaman viimeisen viikon aikana oli myös hankalaa, sillä tein samalla kuvausjärjestelyn näyttöä, ja liikkuvia palasia oli vähän liikaa.

Realistinen aikataulutus ja aikataulussa pysyminen ei mennyt ihan nappiin tässä työssä. Olisin toivonut vähän enemmän aikaa viimeisimmän viikon aikana lopputyön tekemiseen, mutta kuvausjärjestelyt veivät enemmän aikaa kuin olin odottanut.



Kohderyhmä

  • Siuntiolaiset
  • kaikki joilla on nurmikko tai piha hoidon tarpeessa
  • vanhemmat jotka eivät ehdi tai jaksa hoitaa pihaansa
  • aikuiset jotka haluavat tukea paikallisten nuorten työllistymistä
  • jotka haluavat antaa käytännöllisen palvelun lahjaksi






Benchmarking

Tutkin erilaisia flyereita ja mainoslehtiä siivousfirmoilta ja muilta yrityksiltä.
Siivousfirmoilla oli lähinnä keltaisen ja sinisen sävyjä flyereissaan. Lehtisissä luetellaan tarjolla olevat palvelut ja hinta tai alennusprosentti on usein ympyrässä. Kaikissa siivousfirmojen mainoksissa oli kuva siivoustarvikkeista tai siivouspalvelun henkilökunnasta. 

Lähes kaikissa löytämissäni mainoksista oli väriblokki, joko erottamassa flyerin eri osat toisistaan tai ohjaamassa katsojan huomiota ja mainoksen lukujärjestystä.




Työprosessi

Kerättyäni tietoa ja inspiraatiota Pinterestissä aloitin luonnostelemisen. Halusin käyttää Cleon logossa esiintyviä värejä: sinistä ja keltaista. Sopivasti samat värit näyttivät olevan käytössä muidenkin siivousfirmojen visuaalisessa ilmeessä.

Pohdin käyttää erilaisia geometrisiä muotoja ja blokata osan flyerista Cleo-logon keltaisella. Sommittelin tekstejen järjestystä muutamalla eri tavalla ja siirtelin kolmiota ja muutin sen kokoa ja värin läpikuultavuutta moneen otteeseen ennen kuin olin tyytyväinen. 










































Halusin kuitenkin myös tarjota vaihtoehdon jossa olisi jonkinlainen valokuva. 
Käytin kuvaa Cleon facebook sivulta. En pitänyt kuvan väreistä joten päätin muuttaa kuvan mustavalkoiseksi. Tein tämän Photoshopissa, jossa pystyin säätämään kuvan valotusta ja kontrastia.
Lisäsin väriä lisäämällä raidat kuvan ja tekstiosuuden väliin, sekä alareunaan. Logon keltainen oli hyvin yksinäinen oikeassa laidassa, joten päätin lisätä vasemmalle keltaisia korostuksia tekstin avainsanoille.




Cleon Facebook-sivu





 




Asiakas piti enemmän flyerista jossa oli valokuva. He pyysivät kuitenkin, että vaihtaisin ikkunanpesumainoksen nurmikonleikkuuseen. Koronatilanteen takia haluttaisiin myydä lähinnä pihatöitä, jotta mahdollisia tartuntatilanteita vältettäisiin mahdollisimman paljon.

Etsin Creative Commonsin sivuilta kuvia ruohonleikkureista ja nurmikoista. Ruohonleikkureista en löytänyt itseäni miellyyttävää kuvaa joten valitsin nurmikkokuvista mieluisimman, varmistaen että kuvaa saa editoida ja käyttää myös kaupallisessa käytössä.




Sopivan kuvan etsimistä Creative Commonsin sivuilta



Creative Commons -kuva jota käytin





Jouduin suoristamaan kuvaa ja tein nurmikkokuvasta sekä mustavalkoisen että värillisen version. Omasta mielestäni mustavalkoisessa kuvassa nurmikko muuttui harmaaksi mössöksi, mutta halusin kuulla asiakkaan mielipiteen, sillä en tiennyt mitä mieltä he olivat vihreästä väristä flyerissa. Vihreä oli aika raju muutos mustavalkoisesta kuvasta. 

Viekö se liika huomiota tekstiltä? Vai kiinnittääkö se ohikulkijan huomion flyeriin?



























Asiakas piti värillisestä kuvasta paremmin. Asettelin vielä tekstin sijoitusta ja suurensin nurmikkokuvaa jotta teksti osuisi vasemman laidan varjon kohdalle. Teksti ei ollut helposti luettavissa vihreällä taustalla. En kuitenkaan halunnut muuttaa tekstin väriä. Olen myös lisännyt tekstille varjon jotta se erottuisi taustastaan hieman paremmin. 

Lisäsin vielä alareunan yhteystiedot jotka olivat jääneet pois viimeisimmästä versiosta.



Valmiit flyerit 



Cleo flyer, suomenkielinen



Cleo flyer, ruotsinkielinen



















































Facebook mainos 

Tein Facebook mainoksen flyerin pohjalta, käyttäen samoja fontteja, värejä sekä nurmikkokuvaa. Facebook mainoksen tulee herättää katsojan kiinnostus simänräpäyksessä, ennen kuin hän scrollaa mainoksen ohi Facebookin syötteessä.

Yritin keksiä hyvän iskulauseen joka saisi lukijat pysähtymään.
Tässä ensimmäiset yritykseni pysäyttävään mainokseen.



Cleo Facebook-mainos luonnokset




Asiakas piti eniten alimmasta versiosta, mutta halusi tekstin myös kertovan, että palvelu työllistää Siuntiolaisia nuoria ja on suunnattu Siuntiolaisille.

Sommittelin tekstiä valkoiselle alueelle, muutin tekstiä sanavalintoja lukuisia kertoja jotta teksti näyttäisi hyvältä oikeaan laitaan tasoitettuna. Suomen kielessä sanat ovat pitkiä ja hankalasti jaettavissa useammalle riville niin että teksti silti on helppolukuinen. Halusin että teksti alue kapenisi ylöspäin eikä sanat ulottuisi liian lähelle sinistä poikkiviivaa.

Kun olin saanut suomenkielisen version sommiteltuani hyvän näköiseksi, käänsin tekstin ruotsiksi ja toistin koko sommittelu ja sananvalintaprosessin uudestaan. Kyselin lauseenrakeenteista ja sananvalinnoista vähän neuvoa muutamalta ystävältä.



Valmiit mainokset näyttävät tältä!

















Planssi 

Lopuksi oli vielä suunniteltava planssi näyttöä varten.

Planssista pitää löytyä
  • valmiit työt ja niiden koot
  • lyhyt lause asiakkaasta
  • typografiavalinnat
  • värivalinnat ja värejen CMYK- RGB- ja HEX-arvot


Planssi näyttöä varten









keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kuvausjärjestelyt Kui Design | Näyttö

Asiakas

Näyttötyön asiakkaani on Kui Design Turun keskustasta. Kui Design on pieni Turkulainen yritys joka myy omia käsityönä valmistettuja design-tuotteita Local Shopissaan Kristiinankadulla.







Toimeksianto

Asiakas halusi kuvia muutamista tuotteista joista heillä ei vielä ole kuvia. Sain mukaani kolme eri säkkireppua, kaksi villahuopaa, patakintaat sekä liplakin.
Säkkirepuista asiakas pyysi ulkona otettuja kesäisiä kuvia joissa reppu mielellään on ihmisen selässä. Patakintaita mietimme kuvattavan keittiö-, ruuanlaitto- tai leivontaympäristössä, esimerkiksi leipoja kädessä tai uunin vierellä roikkumassa.

Kuvat tulisivat Kui Designin kotisivuille ja heidän Facebookiin. Asiakas pyysi kuvia joita saa itse rajata omiin tarkoituksiinsa kotisivuille ja Facebookiin.



Kohderyhmä

  • paikallisesta designista kiinnostuneet turkulaiset
  • muunpaikkakuntalaiset ja turistit
  • nuoret aikuiset
  • kuluttajat jotka ovat valmiit maksamaan vähän enemmän hyvästä laadusta
  • tietoiset kuluttajat



Benchmarkkaus

Tein tiedonhankintaa ja etsin inspiraatiota mm Pinterestin kautta. Tallensin kaikki inspiraatiokuvani Pinterest-tauluihin.

Säkkireppu

Tutkin muiden yritysten vastaavia kuvia joissa mainostetaan reppuja tai kasseja. Tutkin mm. PUF Design marketin, Weecon ja Marimekon laukkumallistoja. Suurin osa kuvista oli tuotekuvia joissa oli pelkästään myytävä tuote valkoista taustaa vasten. Fiiliskuvia paljon harvemmassa ja niitä sai välillä melkein etsimällä etsiä. Löysin kumminkin muutamia erilaisia kuvia laukuista, kasseista ja repuista jotka keräsin Pinterest tauluun.



Havaintoja joita tein kuvista:
  • useissa kuvista malli on vinosti selkä kameraan päin
  • katse olan yli jotta kasvot näkyy
  • katse kameraan tai sivuun alas
  • seinää tai selkeää taustaa vasten (kuten Kuin omatkin aiemmat kuvat)
  • luonnossa (vihreää)



Patakintaat

Patakintaista löytyi paljon ompeluohjeita omien patakintaiden tekemiseen. Etsin varsinkin kuvia joissa patakinnas roikkuu jossakin keittiöympäristössä, mutta tutkailtuani omaa ahdasta keittiötä ja kyseltyäni muutamalta kaveriltakin miltä heidän keittiönsä näyttää, totesin että käytössäni ei ole keittiökuvaukseen soveltuvaa ympäristöä.
Päädyin sen sijaan flatlay ideaan ja inspiroiduin eräästä kuvasta jossa patakintaat olivat korissa. Päätin jalostaa ideaa ja kokeilin muutamaa eri taustaa ja koria joita minulta ja tuttavilta löytyi. Ideana oli keittiötarvikkeet lahjana. Heitin sekaan vielä puisen paistinlastan jotta keittiötarvike-teema tulisi selvemmäksi. Keittiötarvikkeet kauniisti aseteltuna koriin luo ajatuksen, että kuvassa oleva kokoonpano on menossa lahjaksi.
Jälkeenpäin kuvia katsellessa mietin, että olisiko lahjaidea-ideaa pitänyt vielä korostaa sitomalla rusetti patakintaiden tai paistinlastan ympärille?




Huovat

Tutkin muunmuassa Hemtexin huopavalikoiman kuvia. Monella yrityksellä oli pelkästään tuotekuvia valkoisella taustalla ja fiiliskuvia sai taas etsiä
  • lähes kaikki pienempiä kuin Kuin villahuopa
  • roikkuvat rennosti sohvan, tuolin tai sängyn päällä
  • "sattumanvaraisesti"

Ne kuvat joissa esitellään kuviota

  • roikkuu aidan päällä
  • aseteltu taiteltuna suoraan sovan tai penkin päälle
  • aseteltu diagonaalissa sohvan päälle (koko huopa näkyy)




Liplak

Lippalakkeja on valtavasti eri tyylisiä enkä oikein tiennyt mistä löytäisin yhtään samantyylisiä, tai mistä edes etsiä. Keräsin Pinterst tauluun kumminkin erilaisia lippalakki- ja hattukuvia joista pidin.
Löytämäni kuvat olivat usein joko edestä, jolloin malli katsoo alas tai pitää lipan reunasta kiinni, suoraan sivusta tai takaa, jolloin lippalakki on päässä takaperin.
Kaikki kuvat olivat ulkona otettuja.





Aikataulu

Minulla oli puolitoista viikkoa aikaa toteuttaa näyttötyö. Samalla tein myös grafisen suunnittelun näyttöäni.
Aikatauluttaminen on minulle hankalaa sillä en osannut arvioida kuinka monta kuvauspäivää tarvitsisin tuotteille. Olin varannut kuvaamiselle perjantain, maanantain ja tarvittaessa viikonlopun siinnä välissä. 
Olin myös riippuvainen Kuin aikataulusta ja kahdesta muusta henkilöstä: Sandrasta jonka luona kuvasin huovat ja Erikasta joka oli luvannut olla mallini kuvauksissa.


Lähetin sähköpostia Kuille viikonlopun aikana ja soitin heille tiistaina ja sovimme tapaavamme keskiviikkona. Maanantaina tein kuvaussopimuksen (jonka kaverini tulosti minulle keskiviikoski) ja tiistaina tein lähinnä graafisen näyttöä.

Keskiviikkona tein graafista aamupäivällä ja hain tuotteet Kuin Local Shopista iltapäivällä.

Käytin torstain benchmarkkaukseen ja luonnosteluun.

Perjantaina oli kuvauspäivä. Menin Sandran luo kuvaamaan villahuopia hänen olohuoneen sohvallaan. Iltapäivällä olimme suunnitelleet kuvata säkkireppuja Erikan kanssa, mutta oma aikatauluni venähti vähän, ja meillä oli kummallakin muuta menoa kl.o. 16, joten emme ehtineet kuvata kuin vajaat kaksi tuntia.

Jatkoimme säkkireppukuvauksia lauantaina Turun tuomiokirkon lähiympäristössä.

Selailin läpi saamiani kuvia jo viikonlopun aikana ja aloitin Lightroomilla editoimisen maanantaina.

Tarkoituksena oli saada kuvat editoitua maanantain aikana ja tiistaina kirjoittaa blogipostaus. Adoben Lightroom oli tosin toista mieltä ja hidasteli koko maanantain ja vielä vähän tiistainakin.
Kun Lightroom takkuili käytin aikani tehden luonnoksia graafiseen näyttöön ja kirjoitellen blogia, joten en jäänyt pahasti jälkeen suunnitelmastani.

Keskiviikkona sain valmiiksi blogipostauksen ja iltapäivällä esittelimme kuvamme ryhmälle. 
Torstaina on näytön arviointi.


Luonnokset

Tässä muutama luonnoksistani.
















Prosessi

Otin ensimmäiset kuvat heti keskiviikkona kotiin tultuani. Tyhjensin kirjoituspöytäni ja peitin sen sinisenharmaalla voimapaperilla jota olen muutenkin käyttänyt taustana kevään kuvauksissa. Ripustin taustapaperin (joka ei edes näy lopullisessa kuvassa) nuottitelineeseen ja kaivoin esiin leikkuulaudan, valkoisen keittiöpyyhkeeni ja edellisenä päivänä ostamani leivän. Olin jo syönyt osan leivästä, mutta peitin sen osan keittiöpyyhkellä, aivan kuin leipä olisi juuri tullut uunista. Pyöristin muotoa talouspaperilla. levitin myös leipälaudalle jauhoa tukemaan leipomisilluusiota.
Jouduin kuvauksen aikana siirtelemään pöytääni auringonvalon perässä muutaman kerran.




Perjantaina menin parhaan kaverini luo ottamaan kuvia huovista hänen harmaalla sohvallaan. 
Yritin kuvata niitä myös tuolin päälle "heitettynä" mutta huopa on 180 cm leveä eikä mahtunut roikkumaan kauniisti tuolilla. En myöskään halunnut kääntää huovan kapeampaa reunaa selkänojan yli, sillä halusin huovan kuvion kuitenkin näkyvän oikein päin.

Perjantaina iltapäivällä lähdimme kuvaamaan Turun tuomiokirkon edustalle. Kuvauksen kohteena oli säkkireput. Kuvasimme useassa eri lokaatiossa välillä vaihtaen mallin vaatetustakin.

Mallinani toimi Erika von Essen ja behind the scenes kuvat on ottanut Sandra Herrmans.

Hyvää kuvauslokaatiota etsimässä Aurajoen varrella

Mallin ohjeistusta tuomiokirkon edustalla
 
Penkin puhdistus ennen kuvausta



Editoin kaikki kuvat Adobe Lightroomilla.
Muun muutin muassa Aurajoen veden väriä sinisemmäksi ja vaalensin mallin kasvoja liplakin lipan alla. Korostin myös säkkirepun kuviota muutamassa kuvassa.

Lightroom takkuili jostakin syystä maanantaina ja tiistaina, joten muvien muokkaus eteni toivottua hitaammin. Kun Lightroom hyytyi sain ajan käytettyä aloittamalla blogipostauksen kirjoittamisen. Sain kuitenkin kuvat muokattua ja keskiviikkona kirjoitin blogipostauksen valmiiksi.

Torstaina onkin jo näytön vuoro!




Valmiit kuvat



Säkkireppukuvat

Kaikista Kui Designille kuvaamistani tuotteista pidin säkkireppujen kuvaamisesta eniten. Niitä kuvattiin Turun tuomiokirkon läheisyydessä.

Tunnelmia tuomiokirkkopuistossa

Maisemien katselua

Funikulaaripussukka reissussa mukana


Aurajoen varrella

Aurajoen varrella

Kävelyllä luonnossa






Patakinnaskuvat
Päädyin patakintaiden suhteen flatlay-ideaan ja inspiroiduin eräästä kuvasta jossa oli patakintaat korissa. Päätin jalostaa ideaa ja kokeilin muutamaa eri taustaa ja koria joita minulta ja tuttavilta löytyi. Ideana oli keittiötarvikkeet lahjana. Heitin sekaan vielä puisen paistinlastan, jotta keittiötarvike-teema tulisi selvemmäksi. Keittiötarvikkeet kauniisti aseteltuna koriin luo ajatuksen, että kuvassa oleva kokoonpano on menossa lahjaksi.
Jälkeenpäin kuvia katsellessa mietin, että olisiko lahjaidea-ideaa pitänyt vielä korostaa sitomalla rusetti patakintaiden tai paistinlastan ympärille?




Idea leipäkuvaan syntyi puhtaasti siitä, että olin edellisenä päivänä ostanut nätin näköisen leivän.





Huopakuvat

Halusin esitellä huovan Turkuaiheista kuviota, joten huopa on levitettu sohvalle niin, että vihreä ja vaaleanpunainen huopa näyttävät kuvion eri kohtia.
Mietin, pitäisikö minun ottaa alas maalimankartta seinältä, mutta pidin sen tuomasta lisäväristä. Seinä näytti myös valtavalta ja todella tyhjältä ilman karttaa. Minulla tai kaverilla ei myöskään ollut mitään muuta tarpeeksi suurta jonka olisi voinut ripustaa seinälle kartan tilalle. 
Kartta luo myös vastakohtaelementin huovalle kuvassa: Kansainvälisyys - Paikallisuus

Päätimme myös kuvata huopa käytössä kirkon äärellä. Asettelin huovan mallejen ympärille niin että kuosin tuomiokirkko näkyy kuvassa.









Lippalakkikuvat

Lippalakkikuviin en itse ole kovin tyytyväinen. Erika ei viihtynyt lakki päässään, mikä suurimmassa osassa kuvista näkyy. 
Auringonpaiste on kuvissa liian voimakas ja Erikan silmät ja kasvot jäävät pahasti varjoon. Tämä olisi voitu estää reflektorilla, mutta en tajunnut kuvaushetkellä kuinka rajut varjot olivat. Toin Lightroomissa lisää valoa kasvoille, mutta kontrasti on silti ehkä turhan voimakas.
Rupesin myös jälkeenpäin pohtimaan paitavalintaa. Ensimmäisessä kuvista Tove Janssonin kuva paidassa vie huomiota hatulta.