Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste työssäoppiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työssäoppiminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Kukkia koristeeksi

Perjantaina Ecolocalilla kävi kuvaaja ottamassa kuvia myymälästä.  Olimme edellisenä päivänä hakeneet Piia Jaalan kukkakaupasta myymälään kukkia koristeeksi. Kassalle tuli pieni kimppu, pääkulkuväylän varrella olevalle Terraviivan pöydälle tuli suuri kimppu ja otimme myös muutamia hennompia kukkia lastenosastolle.








Joulukoristelu



Jouluun valmistautuminen alkoi Ecolocalissa ikkunanpesulla. Pesin Kaupan etuosan ikkunoita muutaman iltapäivän verran. Ikkunoihin oli sitten tarkoitus ripustaa joulutähtiä.

Kolme tähteä tuli ikkunoihin, loput ripustettiin esillepanopöytien yläpuolelle, yksi lastenvaateosastolle ja kolme viimeistä kassan taakse. Joulutähtien ripustaminen oli aikamoista A-rapuilla kiipeilemistä, jatkojohtojen virittämistä ja vaati paljon hienosäätöä, että tähdet pysyivät siinä asennossa mihin ne haluttiin.






























Sain myös asentaa jouluvaloja second handin puolelle, koristella männynoksilla ja suunnitella jouluikkunan.

Ecolocalilla oli näyteikkunassa jo valmiiksi pieniä kuusia ja esillepanohylly jossa oli ollut esillä kasvomaskeja ja lasten myssyjä. Jouluikkunaa varten löysimme valkoisia korokkeita joista muodostui hauskan näköinen lumiukko.

Esillepanohyllyn ylimmälle tasolla ripustin hiusdonitseja metalliseen kuuseen. Kasvomaskit haluttiin pitää ikkunassa, sillä ne myyvät hyvin ja ovat usein houkute astua sisään myymälään. 

Hyllyn keskimmäiselle tasolle tein asetelman Paratiisipajan kynttilöitä ja Terraviivan laattoja käyttäen. Laattoja pinoamalla sai pieniä korkeuseroja aikaiseksi asetelmassa.

Alimmalle hyllylle askartelin paketteja tyhjistä pahvilaatikoista.




Esillepanoja Ecolocalilla


Olen työssäoppimisjakson aikana saanut tehdä erilaisia esillepanoja Ecolocalilla. Tässä kuvia muutamista.






Yksi ekoista esillepanoistani. Oksassa roikkui aiemmin hiusdonitseja, mutta päivien pimetessä ja heijastinsesongin alkaessa haluttiin heijastimet esille näkyvään paikkaan.






Korupöytä sai väistää tieltä ja yhdistyä heijastinpöydän kanssa kun kauppaan tuli Elma B:n hunajia myyntiin. Heijastinten kanssa pöytää jakaneet hiusdonitsit laitettiin koreihin.






Elma B:n hunajat ja luonnonkosmetiikka saivat ihan oman pöydän. Maustettujen hunajien koristeeksi kävin hankkimassa niiden ainesosia. Inkiväärihunajalle inkiväärinpala, karpalohunajalle kuivattuja karpaloita jne.


keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Rutiineja myymälätyössä

Myymälän pyörittämisessä on tiettyjä toistuvia rutiineja. Joitakin asioita tehdään joka päivä, kun taas toisia viikottain, tai tarpeen vaatiessa. Olen saanut olla mukana myymälän arkipäivässä ja toteuttamassa näitä rutiineja.





Jokapäiväiset rutiinit

  • Kaupan avaaminen
  • Ohjelmien käynnistys
  • Standit ulos
  • Online tilausten käsittely
  • Tilausten pakkaaminen ja lähettäminen
  • Hyllyjen täydennys
  • Järjestyksen ylläpito liikkeessä
  • Siisteyden ylläpito
  • Tilausten postittaminen
  • Standit sisään
  • Kaupan sulkeminen


Muut rutiinit

  • Instagram story-postaukset (muutama kerta viikosssa)
  • Pölyn pyyhkiminen (muutama kerta viikossa)
  • Suuremmat tilaukset viedään Postin automaattiin (viikottain)
  • Materiaalejen ja pakkausmateriaalin tilaaminen (varastojen hiipuessa)
  • Verkkokaupan ylläpito
  • Sesonkien seuraaminen (jouluvalojen ripustukset jne)


lauantai 14. marraskuuta 2020

Ecolocal Market



Pari viikkoa sitten minulla alkoi toinen syksyn työssäoppimisjaksoista, tällä kertaa harjoittelupaikkani on Ecolocal Market. Ecolocal on ekologinen lifestyle-myymälä, joka sijaitsee Forum-korttelissa Turun keskustassa.

Myymälässä on myynnissä vaatteita, asusteita ja sisustustuotteita paikallisilta brändeiltä, ja lisäksi myynnissä on uusia innovatiivisia designtuotteita muualta maailmalta. Valikoimaan kuuluu mm. Terraviivan, Paratiisipajan, Gullkronan sekä Design for Finlandin tuotteita. Pysyvästi valikoimaan kuuluu Punainen Norsu, vaatelainaamo Vaatepuu sekä Second Hand.

Punainen Norsu on ekologinen turkulainen vaatemerkki ja Norsun ompelimo toimii Ecolocal Marketin yhteydessä. Suurin osa Punaisen Norsun vaatteista on tehty ylijäämäkankaista, tai Suomessa valmistetusta merinovillakankaasta.

Vaatelainaamo Vaatepuu on meidän "yhteinen vaatekaappi". Vatepuuhun myydään puolen vuoden jäsenyyksiä, jolloin vaatelainaamosta voi tietyin väliajoin käydä lainaamassa vaatteita. Myös kertalainan tekeminen on mahdollista. 

Ecolocal Marketin Second Hand toimii kuten monet muut Second Hand liikkeet, eli asiakkaat voivat tuoda omia vaatteitaan meille myyntiin. Toisin kuin useissa muissa Second Handeissa, emme myy tankopaikkoja, vaan myyntijakson hinta riippuu myytävien tuotteiden määrästä. 


tiistai 6. lokakuuta 2020

Työssäoppimisjakso Ekotorilla




Visualistiopintoihini kuuluu olennaisena osana työssäoppimisjaksot, joista minulla on kaksi ensimmäistä nyt syksyllä. Ensimmäinen jakso on kohta ehtinyt hurahtaa ohi kokonaan. Jakso alkoi elokuussa ja jatkuu lokakuun puoleenväliin saakka. Syysloman jälkeen alkaa seuraava jakso, joka jatkuu aina jouluun saakka.

Ensimmäisen jakson työssäoppimispaikkani on Turun Ekotori. Ekotori on kierrätyskeskus, joka vastaanottaa käytettyä tavaraa ja myy sitä uudelleenkäyttöön. Turun Ekotorin toiminnasta vastaa Kestävän Kehityksen Yhdistys ry. Kierrätyksen ja kestävän kehityksen edistämisen lisäksi Ekotori on myös merkittävä työllistäjä.

Ekotorin suurin kohderyhmä on opiskelijat, ja opiskelijakortilla saa -20% alennusta kaikista yli viiden euron ostoksista. Myymälässä käy myös paljon muita asiakkaita, mutta markkinointi on suunnattu lähinnä opiskelijoille. 







Kierrätys

Ekotori on ollut minulle mieluisa työharjoittelupaikka, sillä kierrätys ja kestävä kehitys ovat minulle tärkeitä aiheita. Ekotorilla kierrätys on jatkuvasti ajankohtainen aihe, sillä kaikki myymälässä myytävänä oleva on jo ainakin kerran käytetty.

Ekotorin toiminta säästää luonnonvaroja ja auttaa hillitsemään hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi kaikki syntyvä jäte lajitellaan mahdollisimman hyvin. Ekotori ei vastaanota huonekaluja purettavaksi tai muuta viallista tavaraa, mutta kaikkea ei tietenkään voi huomata tavaraa vastaanottaessa. Sähkölaitteet testataan ennen myyntiin menoa, ja kaiken tavaran kunto tarkastetaan hinnoitteluvaiheessa.

Huonekalut jotka eivät kelpaa myyntiin puretaan palasiksi ja materiaalit lajitellaan mahdollisuuksien mukaan. Myös rikkinäiset astiat, lasi, metalli, porsliini, vialliset sähkölaitteet ja muut jätteet joita myymälässä syntyy lajitellaan huolellisesti kierrätykseen. Taukotilassakin on polttokelpoisen jätteen lisäksi mahdollista kierrättää pahvi, metalli, lasi ja muovi.







Työnkuva 

Tehtäväni myymälässä on toimia asiakasneuvojana ja auttaa ja opastaa asiakkaita. Tärkeintä Ekotorilla ei ole myynti, vaan hyvä asiakaspalvelu. Muut asiakasneuvojat ovat töissä aamu- ja iltavuorossa, minä taas olen joka päivä samat ajat ja saan siis olla kummankin vuoron kanssa vuoroviikottain.

Eniten olen tekemisissä muiden asiakasneuvojien ja kassahenkilöiden kanssa, mutta ajoittain olen tekemisissä myös varastotyöntekijöiden, siistijöiden ja sähköpuolen kanssa. 

Myyntityön lisäksi myymäläpuolen työntekijät laittavat hinnoittelusta tulevan uuden tavaran paikoilleen ja ylläpitävät yleistä järjestystä myymälässä. Saan myös tehdä sommitteluja ja pieniä esillepanoja myymälässä, ja ottaa kuvia Ekotorin Instagramiin. Olen myös ottanut tuotevalikoimakuvia Ekotorin kotisivuille sekä Rautakadun (jossa olen pääasiallisesti), että Rieskalähteentien Ekotorilla.










Entä miten korona vaikuttaa arkeen Ekotorilla?

Kaikkia Ekotorin työntekijöitä kannustetaan käyttämään maskia tai visiiriä, etenkin kun ollaan tekemisissä asiakkaiden kanssa. Ekotori kannustaa myös työntekijöitään käyttämään maskia myymälän ulkopuolella, etenkin joukkoliikenteessä. Elokuussa Ekotori jakoi kaikille työntekijöilleen käsidesit, maskit ja niiden pesuaineet ja -ohjeet.