Perjantaina Ecolocalilla kävi kuvaaja ottamassa kuvia myymälästä. Olimme edellisenä päivänä hakeneet Piia Jaalan kukkakaupasta myymälään kukkia koristeeksi. Kassalle tuli pieni kimppu, pääkulkuväylän varrella olevalle Terraviivan pöydälle tuli suuri kimppu ja otimme myös muutamia hennompia kukkia lastenosastolle.
Opiskelen visualistiksi Salon Seudun Ammatiopistolla ja tämä blogi toimii portfoliona opintojeni ajan. Kaikki työmme dokumentoidaan blogiin.
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
Joulukoristelu
Jouluun valmistautuminen alkoi Ecolocalissa ikkunanpesulla. Pesin Kaupan etuosan ikkunoita muutaman iltapäivän verran. Ikkunoihin oli sitten tarkoitus ripustaa joulutähtiä.
Kolme tähteä tuli ikkunoihin, loput ripustettiin esillepanopöytien yläpuolelle, yksi lastenvaateosastolle ja kolme viimeistä kassan taakse. Joulutähtien ripustaminen oli aikamoista A-rapuilla kiipeilemistä, jatkojohtojen virittämistä ja vaati paljon hienosäätöä, että tähdet pysyivät siinä asennossa mihin ne haluttiin.
Sain myös asentaa jouluvaloja second handin puolelle, koristella männynoksilla ja suunnitella jouluikkunan.
Ecolocalilla oli näyteikkunassa jo valmiiksi pieniä kuusia ja esillepanohylly jossa oli ollut esillä kasvomaskeja ja lasten myssyjä. Jouluikkunaa varten löysimme valkoisia korokkeita joista muodostui hauskan näköinen lumiukko.
Esillepanohyllyn ylimmälle tasolla ripustin hiusdonitseja metalliseen kuuseen. Kasvomaskit haluttiin pitää ikkunassa, sillä ne myyvät hyvin ja ovat usein houkute astua sisään myymälään.
Hyllyn keskimmäiselle tasolle tein asetelman Paratiisipajan kynttilöitä ja Terraviivan laattoja käyttäen. Laattoja pinoamalla sai pieniä korkeuseroja aikaiseksi asetelmassa.
Alimmalle hyllylle askartelin paketteja tyhjistä pahvilaatikoista.
Esillepanoja Ecolocalilla
keskiviikko 2. joulukuuta 2020
Rutiineja myymälätyössä
Myymälän pyörittämisessä on tiettyjä toistuvia rutiineja. Joitakin asioita tehdään joka päivä, kun taas toisia viikottain, tai tarpeen vaatiessa. Olen saanut olla mukana myymälän arkipäivässä ja toteuttamassa näitä rutiineja.
Jokapäiväiset rutiinit
- Kaupan avaaminen
- Ohjelmien käynnistys
- Standit ulos
- Online tilausten käsittely
- Tilausten pakkaaminen ja lähettäminen
- Hyllyjen täydennys
- Järjestyksen ylläpito liikkeessä
- Siisteyden ylläpito
- Tilausten postittaminen
- Standit sisään
- Kaupan sulkeminen
Muut rutiinit
- Instagram story-postaukset (muutama kerta viikosssa)
- Pölyn pyyhkiminen (muutama kerta viikossa)
- Suuremmat tilaukset viedään Postin automaattiin (viikottain)
- Materiaalejen ja pakkausmateriaalin tilaaminen (varastojen hiipuessa)
- Verkkokaupan ylläpito
- Sesonkien seuraaminen (jouluvalojen ripustukset jne)
lauantai 14. marraskuuta 2020
Ecolocal Market
Pari viikkoa sitten minulla alkoi toinen syksyn työssäoppimisjaksoista, tällä kertaa harjoittelupaikkani on Ecolocal Market. Ecolocal on ekologinen lifestyle-myymälä, joka sijaitsee Forum-korttelissa Turun keskustassa.
Myymälässä on myynnissä vaatteita, asusteita ja sisustustuotteita paikallisilta brändeiltä, ja lisäksi myynnissä on uusia innovatiivisia designtuotteita muualta maailmalta. Valikoimaan kuuluu mm. Terraviivan, Paratiisipajan, Gullkronan sekä Design for Finlandin tuotteita. Pysyvästi valikoimaan kuuluu Punainen Norsu, vaatelainaamo Vaatepuu sekä Second Hand.
Punainen Norsu on ekologinen turkulainen vaatemerkki ja Norsun ompelimo toimii Ecolocal Marketin yhteydessä. Suurin osa Punaisen Norsun vaatteista on tehty ylijäämäkankaista, tai Suomessa valmistetusta merinovillakankaasta.
Vaatelainaamo Vaatepuu on meidän "yhteinen vaatekaappi". Vatepuuhun myydään puolen vuoden jäsenyyksiä, jolloin vaatelainaamosta voi tietyin väliajoin käydä lainaamassa vaatteita. Myös kertalainan tekeminen on mahdollista.
Ecolocal Marketin Second Hand toimii kuten monet muut Second Hand liikkeet, eli asiakkaat voivat tuoda omia vaatteitaan meille myyntiin. Toisin kuin useissa muissa Second Handeissa, emme myy tankopaikkoja, vaan myyntijakson hinta riippuu myytävien tuotteiden määrästä.
tiistai 6. lokakuuta 2020
Visualistina Ekotorilla
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPWWXJ6KhHuZf4I1WPVxEiWggyoANom-dPdocb-cR0wZUIPgTHXvUEcirGXH_jPWosKEEMkZ5O_Ts9VwawDpgThpYj1L7lJTRRjT-4mCkz5FKx9DKqcdmDIJJiN3dlapg7dm_p2lQ0x-o/s16000/Ekotori_2020-21.jpg)
Ekotorilla ei ole nimettyä visualistia, joten sovin työnkuvastani ohjaajani, markkinointivastaavan, kanssa. Hän antaa minulle aiheita Instagram kuville (viimeksi esim puhuimme, että voisin ottaa sadonkorjuuaiheisia kuvia) ja ehdottaa esillepanoideoita joita voisin yrittää toteuttaa. Muutoin olen saanut aika vapaat kädet toteuttaa omia ideoita esillepanoissa, somistuksissa ja kuvien ottamisessa.
Olen myös ottanut tuoteryhmäkuvia Ekotorin kotisivuille sekä Rautakadun, että Rieskalähteentien Ekotorilla. Viime viikolla olin muutaman päivän Rieskalähteentiellä tekemässä somistuksia.
Päiväni Ekotorilla vaihtelevat hyvin paljon. Jos haluan ottaa kuvia, yritän tehdä sen aamupäivän aikana, sillä asiakkaita on silloin vähemmän. Joinakin päivinä päivitän esillepanoja, toisina otan kuvia Instagramiin. Iltapäivisin järjestelen liikkeessä ja palvelen asiakkaita tarpeen mukaan. Tekemistä on niin paljon kuin itse jaksaa ja haluaa tehdä, sillä uutta tavaraa tulee lähes joka päivä, ja tavaroiden järjestystä pitää ylläpitää vähän koko ajan jos haluaa järjestyksen pysyvän.
Myymälän pohjapiirros
Esillepanoalueet
- Sisääntulo
- Lukunurkkaus
- Pieni pöytäesillepano
- Pöytäesillepanot
- Sohvaryhmä
Esillepanot
Myymälässä oli muutama esillepanoalue, joita myyjät olivat ylläpitäneet: lukunurkkaus ja kaksi pöytäesillepanoa. Lisäsin myös muutaman esillepanoalueen joita olen itse ylläpitänyt ja vaihtanut tarpeen tullen.
Koska Ekotori on kierrätyskeskus meillä ei varsinaisesti ole montaa samaa mitään tuotetta, joten jos joku ostaa esillepanosta esim nojatuolin (mikä tietenkin on esillepanon tarkoitus), toista samanlaista tuolia ei ole myynnissä ja usein on helpompi uusia koko esillepano, kuin yrittää löytää toinen tuote korvaamaan myyty.
Esillepanot auttavat asiakkaita näkemään yksittäiset tuotteet paremmin. Pyrin esillepanoa tehdessäni nostamaan esiin ne tuotteet jotka luulen myyvän parhaiten, tai jotka haluan nostaa esille muiden joukosta. Olen myös yrittänyt pohtia kuinka tavaraa voisi käyttää uusilla tavoilla.
Sisääntuloalue
Tein ohjaajan pyynnöstä esillepanon Ekotorin sisääntuloalueelle. Esillepanossa oli puutarhan tai parvekkeen "levähdyspaikka" jossa oli tuoli, pieni sivupöytä ja somisteena juomalasit ja mehupullo, ja myöhemmin lyhty. Alue jouduttiin siirtämään rakennustöiden takia joksikin aikaa, ja nyt puutarhanhoito ei enää ole kovin ajankohtainen teema esillepanolle. Seuraava esillepano voisi olla esim "glögihetki parvekkeella".![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhbdne_PiA1VQ8Sg4uX8VInmkjWuJjvYBCLWzOFG3lytLVVywZRXAQueHK8qEy90xV7-nsI2lS6oCjTHmdbJ0-NLjVcWkoE3NwQtMzLDgFwh5jGXztTZ2zSCbRyDei-xZPQ_6Ef3KjBMg/s16000/Ekotori_2020-15.jpg)
Lukunurkkaus
Pieni pöytäesillepano
Pöytäesillepanot
Sohvaryhmä
Esillepanossa on ollut elementteinä sohva, sohvapöytä, nojatuoli tai rahi ja pieni somistus sohvapöydällä. Samoin kuten lukunurkkauksessa, esillepano on uusittu kun jokin sen osista on myyty. Välillä sohvaesillepanon yhteydessä on ollut Ekotorin esitteitä tarjolla asiakkaille.
Työssäoppimisjakso Ekotorilla
Visualistiopintoihini kuuluu olennaisena osana työssäoppimisjaksot, joista minulla on kaksi ensimmäistä nyt syksyllä. Ensimmäinen jakso on kohta ehtinyt hurahtaa ohi kokonaan. Jakso alkoi elokuussa ja jatkuu lokakuun puoleenväliin saakka. Syysloman jälkeen alkaa seuraava jakso, joka jatkuu aina jouluun saakka.
Ensimmäisen jakson työssäoppimispaikkani on Turun Ekotori. Ekotori on kierrätyskeskus, joka vastaanottaa käytettyä tavaraa ja myy sitä uudelleenkäyttöön. Turun Ekotorin toiminnasta vastaa Kestävän Kehityksen Yhdistys ry. Kierrätyksen ja kestävän kehityksen edistämisen lisäksi Ekotori on myös merkittävä työllistäjä.
Ekotorin suurin kohderyhmä on opiskelijat, ja opiskelijakortilla saa -20% alennusta kaikista yli viiden euron ostoksista. Myymälässä käy myös paljon muita asiakkaita, mutta markkinointi on suunnattu lähinnä opiskelijoille.
Kierrätys
Ekotori on ollut minulle mieluisa työharjoittelupaikka, sillä kierrätys ja kestävä kehitys ovat minulle tärkeitä aiheita. Ekotorilla kierrätys on jatkuvasti ajankohtainen aihe, sillä kaikki myymälässä myytävänä oleva on jo ainakin kerran käytetty.
Ekotorin toiminta säästää luonnonvaroja ja auttaa hillitsemään hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi kaikki syntyvä jäte lajitellaan mahdollisimman hyvin. Ekotori ei vastaanota huonekaluja purettavaksi tai muuta viallista tavaraa, mutta kaikkea ei tietenkään voi huomata tavaraa vastaanottaessa. Sähkölaitteet testataan ennen myyntiin menoa, ja kaiken tavaran kunto tarkastetaan hinnoitteluvaiheessa.
Huonekalut jotka eivät kelpaa myyntiin puretaan palasiksi ja materiaalit lajitellaan mahdollisuuksien mukaan. Myös rikkinäiset astiat, lasi, metalli, porsliini, vialliset sähkölaitteet ja muut jätteet joita myymälässä syntyy lajitellaan huolellisesti kierrätykseen. Taukotilassakin on polttokelpoisen jätteen lisäksi mahdollista kierrättää pahvi, metalli, lasi ja muovi.
Työnkuva
Tehtäväni myymälässä on toimia asiakasneuvojana ja auttaa ja opastaa asiakkaita. Tärkeintä Ekotorilla ei ole myynti, vaan hyvä asiakaspalvelu. Muut asiakasneuvojat ovat töissä aamu- ja iltavuorossa, minä taas olen joka päivä samat ajat ja saan siis olla kummankin vuoron kanssa vuoroviikottain.
Eniten olen tekemisissä muiden asiakasneuvojien ja kassahenkilöiden kanssa, mutta ajoittain olen tekemisissä myös varastotyöntekijöiden, siistijöiden ja sähköpuolen kanssa.
Myyntityön lisäksi myymäläpuolen työntekijät laittavat hinnoittelusta tulevan uuden tavaran paikoilleen ja ylläpitävät yleistä järjestystä myymälässä. Saan myös tehdä sommitteluja ja pieniä esillepanoja myymälässä, ja ottaa kuvia Ekotorin Instagramiin. Olen myös ottanut tuotevalikoimakuvia Ekotorin kotisivuille sekä Rautakadun (jossa olen pääasiallisesti), että Rieskalähteentien Ekotorilla.
Entä miten korona vaikuttaa arkeen Ekotorilla?
Kaikkia Ekotorin työntekijöitä kannustetaan käyttämään maskia tai visiiriä, etenkin kun ollaan tekemisissä asiakkaiden kanssa. Ekotori kannustaa myös työntekijöitään käyttämään maskia myymälän ulkopuolella, etenkin joukkoliikenteessä. Elokuussa Ekotori jakoi kaikille työntekijöilleen käsidesit, maskit ja niiden pesuaineet ja -ohjeet.
perjantai 29. toukokuuta 2020
Graafinen suunnittelu Cleo Kesätyö | Näyttö
Asiakas
Cleo Kesätyöt on Siuntiossa toimiva yritys jonka tarkoituksena on antaa nuorille kesätöitä. Yksityiset henkilöt ja yritykset voivat ostaa palveluja kuten ruohonleikkuuta tai ikkunoiden pesua ja samalla auttaa nuoria ansaitsemaan omaa rahaa ja saamaan työkokemusta.
Toimeksianto
Aikataulu
Kohderyhmä
- Siuntiolaiset
- kaikki joilla on nurmikko tai piha hoidon tarpeessa
- vanhemmat jotka eivät ehdi tai jaksa hoitaa pihaansa
- aikuiset jotka haluavat tukea paikallisten nuorten työllistymistä
- jotka haluavat antaa käytännöllisen palvelun lahjaksi
Työprosessi
![]() |
Cleon Facebook-sivu |
Asiakas piti enemmän flyerista jossa oli valokuva. He pyysivät kuitenkin, että vaihtaisin ikkunanpesumainoksen nurmikonleikkuuseen. Koronatilanteen takia haluttaisiin myydä lähinnä pihatöitä, jotta mahdollisia tartuntatilanteita vältettäisiin mahdollisimman paljon.
![]() |
Sopivan kuvan etsimistä Creative Commonsin sivuilta |
![]() |
Creative Commons -kuva jota käytin |
Asiakas piti värillisestä kuvasta paremmin. Asettelin vielä tekstin sijoitusta ja suurensin nurmikkokuvaa jotta teksti osuisi vasemman laidan varjon kohdalle. Teksti ei ollut helposti luettavissa vihreällä taustalla. En kuitenkaan halunnut muuttaa tekstin väriä. Olen myös lisännyt tekstille varjon jotta se erottuisi taustastaan hieman paremmin.
Lisäsin vielä alareunan yhteystiedot jotka olivat jääneet pois viimeisimmästä versiosta.
Valmiit flyerit
![]() |
Cleo flyer, suomenkielinen |
![]() |
Cleo flyer, ruotsinkielinen |
Facebook mainos
![]() |
Cleo Facebook-mainos luonnokset |
Asiakas piti eniten alimmasta versiosta, mutta halusi tekstin myös kertovan, että palvelu työllistää Siuntiolaisia nuoria ja on suunnattu Siuntiolaisille.
Planssi
- valmiit työt ja niiden koot
- lyhyt lause asiakkaasta
- typografiavalinnat
- värivalinnat ja värejen CMYK- RGB- ja HEX-arvot
![]() |
Planssi näyttöä varten |
keskiviikko 27. toukokuuta 2020
Kuvausjärjestelyt Kui Design | Näyttö
Asiakas
Näyttötyön asiakkaani on Kui Design Turun keskustasta. Kui Design on pieni Turkulainen yritys joka myy omia käsityönä valmistettuja design-tuotteita Local Shopissaan Kristiinankadulla.![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhGysePmf-2fc0yg-GECTzoIiLwfabERX03u6abwbj0GrlIv1hEAZI8WV0xPTJE8C2y8yej0k_Mrg72C2lf0KmLT_JF83jz5SLtw-mf_yFwkg_jwaP9SGEA-RAIx3Zl_KDbmAUWuHOMcVA/s1600/Kui_local_shop.jpg)
Toimeksianto
Asiakas halusi kuvia muutamista tuotteista joista heillä ei vielä ole kuvia. Sain mukaani kolme eri säkkireppua, kaksi villahuopaa, patakintaat sekä liplakin.Säkkirepuista asiakas pyysi ulkona otettuja kesäisiä kuvia joissa reppu mielellään on ihmisen selässä. Patakintaita mietimme kuvattavan keittiö-, ruuanlaitto- tai leivontaympäristössä, esimerkiksi leipoja kädessä tai uunin vierellä roikkumassa.
Kuvat tulisivat Kui Designin kotisivuille ja heidän Facebookiin. Asiakas pyysi kuvia joita saa itse rajata omiin tarkoituksiinsa kotisivuille ja Facebookiin.
Kohderyhmä
- paikallisesta designista kiinnostuneet turkulaiset
- muunpaikkakuntalaiset ja turistit
- nuoret aikuiset
- kuluttajat jotka ovat valmiit maksamaan vähän enemmän hyvästä laadusta
- tietoiset kuluttajat
Benchmarkkaus
Tein tiedonhankintaa ja etsin inspiraatiota mm Pinterestin kautta. Tallensin kaikki inspiraatiokuvani Pinterest-tauluihin.Säkkireppu
Tutkin muiden yritysten vastaavia kuvia joissa mainostetaan reppuja tai kasseja. Tutkin mm. PUF Design marketin, Weecon ja Marimekon laukkumallistoja. Suurin osa kuvista oli tuotekuvia joissa oli pelkästään myytävä tuote valkoista taustaa vasten. Fiiliskuvia paljon harvemmassa ja niitä sai välillä melkein etsimällä etsiä. Löysin kumminkin muutamia erilaisia kuvia laukuista, kasseista ja repuista jotka keräsin Pinterest tauluun.Havaintoja joita tein kuvista:
- useissa kuvista malli on vinosti selkä kameraan päin
- katse olan yli jotta kasvot näkyy
- katse kameraan tai sivuun alas
- seinää tai selkeää taustaa vasten (kuten Kuin omatkin aiemmat kuvat)
- luonnossa (vihreää)
Patakintaat
Patakintaista löytyi paljon ompeluohjeita omien patakintaiden tekemiseen. Etsin varsinkin kuvia joissa patakinnas roikkuu jossakin keittiöympäristössä, mutta tutkailtuani omaa ahdasta keittiötä ja kyseltyäni muutamalta kaveriltakin miltä heidän keittiönsä näyttää, totesin että käytössäni ei ole keittiökuvaukseen soveltuvaa ympäristöä.Päädyin sen sijaan flatlay ideaan ja inspiroiduin eräästä kuvasta jossa patakintaat olivat korissa. Päätin jalostaa ideaa ja kokeilin muutamaa eri taustaa ja koria joita minulta ja tuttavilta löytyi. Ideana oli keittiötarvikkeet lahjana. Heitin sekaan vielä puisen paistinlastan jotta keittiötarvike-teema tulisi selvemmäksi. Keittiötarvikkeet kauniisti aseteltuna koriin luo ajatuksen, että kuvassa oleva kokoonpano on menossa lahjaksi.
Jälkeenpäin kuvia katsellessa mietin, että olisiko lahjaidea-ideaa pitänyt vielä korostaa sitomalla rusetti patakintaiden tai paistinlastan ympärille?
Huovat
Tutkin muunmuassa Hemtexin huopavalikoiman kuvia. Monella yrityksellä oli pelkästään tuotekuvia valkoisella taustalla ja fiiliskuvia sai taas etsiä- lähes kaikki pienempiä kuin Kuin villahuopa
- roikkuvat rennosti sohvan, tuolin tai sängyn päällä
- "sattumanvaraisesti"
Ne kuvat joissa esitellään kuviota
- roikkuu aidan päällä
- aseteltu taiteltuna suoraan sovan tai penkin päälle
- aseteltu diagonaalissa sohvan päälle (koko huopa näkyy)
Liplak
Aikataulu
Luonnokset
Tässä muutama luonnoksistani.Prosessi
![]() |
Hyvää kuvauslokaatiota etsimässä Aurajoen varrella |
![]() |
Mallin ohjeistusta tuomiokirkon edustalla |
![]() |
Penkin puhdistus ennen kuvausta |
Editoin kaikki kuvat Adobe Lightroomilla.
Valmiit kuvat
Säkkireppukuvat
![]() |
Tunnelmia tuomiokirkkopuistossa |
![]() |
Maisemien katselua |
![]() |
Funikulaaripussukka reissussa mukana |
![]() |
Aurajoen varrella |
![]() |
Aurajoen varrella |
![]() |
Kävelyllä luonnossa |
Jälkeenpäin kuvia katsellessa mietin, että olisiko lahjaidea-ideaa pitänyt vielä korostaa sitomalla rusetti patakintaiden tai paistinlastan ympärille?
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhLTBRvIsj6FBr4kCCyAkWlb0fMdrfbZV64lvZgTyLOEeudWmm9nnPP0ulICtAyZCDp2GsTrq9LLim6yDctXgrqV_AgKhk3T68ysbGWKMGxY-eZZKQ0-x_kKUen42lVGA8bP8zgToL9Mb0/s1600/kui_2020_siiri_nurminen_blogiin.jpg)
Halusin esitellä huovan Turkuaiheista kuviota, joten huopa on levitettu sohvalle niin, että vihreä ja vaaleanpunainen huopa näyttävät kuvion eri kohtia.
-
Kuvakoot ja niiden lyhenteet Video- ja elokuvatuotannossa on yleisesti käytössä kahdeksan kuvakoon mittakaavasarja. Standardisoitujen k...
-
Visualistiopintoihini kuuluu olennaisena osana työssäoppimisjaksot, joista minulla on kaksi ensimmäistä nyt syksyllä. Ensimmäinen jakso on k...